keskiviikko 2. joulukuuta 2015

vanhoja muistellessa...

Viime kirjoituksen jälkeen aikaa meni kolme viikkoa ennen kun allekirjottanut kapusi hevosen selkään. Varasin tallin tasaisimman hevosen ja pelkäsin häntäni puolesta. Häntä kesti ratsastusta aika hyvin, mutta murtunut sormi vähä kiukutteli.
Asia oli ratkaistu sillä, että kävelin apteekkiin hakemaan jykevämpää teippiä. Oli apteekin tätillä näkemisen arvoinen ilme, kun esitin asiani ja hän siihen sanoi, että yleensä murtunut sormi teipataan vieruskaverin kanssa yhteen. Minä siihen toteamaan, että tiedän, mutta töissä on saatava kumihanskat käteen eikä sormet yhdessä voi ratsastaa.... Hetkeksi sain aikaiseksi hauskan ilmeen. Teippi löytyi.
Edelleen sormi on teipattuna, mutta alkaa pikku hiljaa parantua, onneksi.
Muutaman ekan viikon maltoin ratsastaa koulua, mutta estehimo kasvoi niin, että menin pienten kanssa hyppimään pieniä esteitä. Oli kyllä haastavat tehtävä, että ei siitä sitten mitään alkeistuntia maahan kaivettuine esteineen kuitenkaan tullut.
Jansku on nyt ollut monesti mukanani, kun halajaa hyppäämään, antaa tytön hypätä jos haluaa, sama se minulle on. On taas sellainen kausi. Syksyllä kävi toisella tallilla valmennuksissa, jatkaa niitä taas jahka pomppuinnostaan rauhottuu.
Edellisellä kerralla hyppäsimme Marikan kanssa kaksin ja voi pojat, kyllä siinä saikin loikata ja pompata. Rataa paukutettiin läpi eri askelmäärillä esteiden väliin. Oli kyllä tosi hauskaa.
Löysin taas  hetkeksi kadottamani hyppyasentonikin takaisin, kun esteet vähän nousi.
En tiedä, miten onnistuin sen hukkaamaan, kamalaa kenotusta muutama kerta.. Luulisi, ettei näiden vuosien jälkeen enää tarvitsisi sellaista asiaa miettiä, mutta kaikkeahan sitä voi kuvitella...
Tällä viikolla menimme erilaisia teitä ja tekniikkatehtäviä pienellä radalla.
Hassu juttu, mutta tajusin vuosien jälkeen, että olen vain unohtunut ratsastamaan Mortilla esteitä, en pyytämään tuntumaa vasten tarpeeksi eteen ja näin ollen meno on kyllä ollu ihan hyvää, mutta kun löytyi se oikea tie, vanhat hypyt tuntuivat vähän löysiltä.
Sopivasti vauhtia löytyi ja tosiaan hevonen olikin ihan erilainen kunnon painetta vastaan ja hypyt lähtivät aivan eri tavalla voimalla ja ylös päin. Vanha koirakin voi siis oppia taas uusia vanhoja temppuja. Tunnin piti ratsastuksen opeksi opiskeleva Nita, joka siis katsoo eri silmin, siitä syystä ehkä uusia juttuja löytyikin.
 Hassua on, että jotkut asiat tulevat vieläkin pikku hiljaa muistiin sieltä vanhasta. Toiset asiat on niin lujasti selkärangassa, että tulevat ihan automaattisesti... esimerkiksi pään kenotus kyllä aina löytyy, vaikkei muuta löytyisikään...
No aika aikaansa kutakin, en minä tavoittele mitään erityistä, omaksi iloksi ratsastan ja omia tavotteitani itselle asettelen, toteutuu sitten kun toteutuu. Turha on ottaa mitään stressiä epäonnistumisista, ratsastus on nautinto, joskus onnistuu joskus ei.
Nyt on ollut niin sateista, että ei ole päästy Mejjan kanssa kouluvääntöä paljon tekemään. Sais kuivua vähän keli, niin olis kiva hänelläkin käydä touhuamassa.
Olis kyllä kiva kun ois se muutama aste pakkasta ja pari senttiä lunta. Valostaisi kummasti tätä synkkyyttä,
Ei tunnu yhtään siltä että joulu on muutaman viikon päästä! Tänään vapaapäivälläni lähdin Saloon kauppoihin, ajattelin josko joulufiilis löytyisi sieltä. Kai sitä vähän tuli, vähän joulukoristeita ja kynttiläjuttuja löytyi sekä hyasintti, joka voi myös auttaa joulun tuntua... Hyvässä seurassa hupsahti päivä aamusta iltapäivään asti. Hoksasin, että en ole moneen kuukautee juuri käynyt muissa kun ruokakaupassa. Ehkä siis oli aikakin lähteä täältä mökistä vähän liikkeelle.
 
Mortin kanssa hyppelöimässä, taustalla Marika





Seppo haluaa äidin läheisyyttä ja syliä 




"Hei me autetaan sua petaamaan" :)




Uusia joulujuttuja






Papu Janinan sylihoidossa peiton sisällä...