Säärikarvat; häntäluun tuho ja turmio...

... Olikin tuossa viikko sitten oikein onnenkeskiviikko...
Vapaapäivä ja tosi kiva ilma; Päätin lähteä Mejjalla ratsastamaan ja samalla katsomaan Seijan perheen uutta heppatyttö tulokasta.
Hain Mejjaa tarhasta, kun samalla portin avauksella Pedro poni ampui, kuin salama karkuun tarhasta. No jätin hölmistyneen Mejjan tarhaan ja aloin pyydystää ponia.
Ei tuo karkuun ainakaan lähtenyt, heitin riimunarun kaulalle, kun poni tekikin loikan, jolloin oma sormeni jäi narun väliin ja vääntyi... Sattui aivan hitokseen. Toisella yrityksellä sain ponin kiinni ja nätisti tuo tuli takaisin tarhaan.
Lähdin sitten sisälle kylmäpussia kyselemään.. Sormi alkoi sinertyä ja turvota lupaavasti..
Päätin kuitenkin, että kun tänne on tultu, niin teen edes jotain Mejjan kanssa sormesta huolimatta.
Satulointi oli aika tuskaa, vaikka yritti varoa sormea, aina se osui jonnekin.
Mejja olikin kivalla tuulella. Tehtiin vähän sulkutaivutuksia ympyrällä, sen jälkeen olikin mahottoman hieno ja kevyt heppa alla... Nautiskeltiin rentoina työnhedelmistä, kunnes jo aiemmin vähän kompastellut tyttö astui takajalallaan etujalkojen vähän turhan pitkäksi kasvaneen tupsun päälle, jonka seurauksena horjahti polvilleen, minä lensin kyydistä ja hetken luulin, että 600kg ehtaa tinkeriä rojahtaa niskaan.
Viime hetkellä hevonen sai oman tasapainonsa takaisin, eikä kaatunutkaan päälleni. Pelästyneen näköinen hevonen tuli luokseni katsomaan, että mitä siellä maassa kiroilen...
Ensin ei tuntunut mitään kipua missään, mutta kyllä, seuraavana päivänä häntäluu huusi jo hoosiannaa ja kuten aina putoamisen jälkeen kaikki paikka on ihan jumissa...
Eipä ole viikkoon tarvinnut ratsastaa ja ei varmaan ensi viikollakaan vielä mitään kovin kummoista tarvitse tehdä. Sormi on edelleen teipattuna, muuten ei tule töiden tekemisestä mitään...
TARINAN OPETUS ON SIIS, ETTÄ AJA AINA JALKAKARVASI :)

Samaisena iltana kivun lievitykseksi tuli käytyä katsomassa Ismo Leikolaa työkaverin kanssa.
On se kyllä vaan aikamoinen moottoriturpa. Vedet silmissä sai nauraa.

Järkyttävää jännitystä ja ripaus ellei parikin silkkaa kauhua...

Niistä oli yllättäen tehty mun ja Mimosan ensimmäisen yhteisen estetunnin alku...
Jo edellisenä päivänä jännitin, tajusin sen yht´äkkiä. En ole ratsastuksia millään hevosella enää aikoihin jännittänyt juurikaan.
Samaisena päivänä jo mietin, että miten oikein pystyn karkaamaan ja pistämään pään puskaan ja ilmottamaan, etten tulekaan tänään... Nyt jo oikeasti ihmettelin itseäni, mikä hitto vaivaa...
Mimosa, joka on nuoreen ikäänsä nähden käyttäytynyt todella hienosti, eikä pitäisi olla mitään syytä moiseen liki paniikkiin.
Vaikka olisi tehnyt mieli perua tai vaihtaa hevosta tai tai tai... päätin että menemättä en jätä...
Reippaasti lähdin tallille vatsa täynnä sementtiä ja pahaa oloa ym kaikkea psyykkistä oiretta,
mitä ihminen vaan voi itselleen saada aikaan, kun oikein päästää vanhat traumat valloilleen...
Harjasin hevosta, lämpöistä jättiä, joka oli ehkä vähän hämillään minun olotilasta.. Päätin, että menen ja hyppään yhden esteen, enempää ei tarvitse hypätä, ellei siltä tunnu. Sanoin Sadullekin, että nyt on muija ihan kipsissä, ehkäpä tuo olisi huomannut sen sanomattakin..
Mimosa ei monesti malta olla paikallaan, kun mennään selkään, nyt se malttoi odottaa hienosti ja lähdettiin käpsyttelemään kentälle. Yritin hengittää, haukotella ja tehdä kaikkeni, että olisin saanut itseni rauhottumaan ja olemaan tartuttamatta hevoseen omaa tilaani.
Alkaessa ratsastaa ja tehdä annettuja tehtäviä, huomasin itse vähän rauhottuneeni.
Menimme ympyrällä laukkapuomeja jonka perään tehtiin pienempi voltti. Sujui aika kivasti, neiti nuori neiti katsoi eteensä hienosti ja hyppäsi osan kertaa puomin yli, aika kivalta tuntui...
Lopulta se ensimmäinen este oli vuorossa, minipieni pysty.
Minä sain kunnian alottaa, ei enää jännittänyt ihan niin järkyttävästi paitsi askelta ennen hyppyä... ja kas; tadaaa, se oli onnistunut keveä ponnu, kuin kissan loikka, yhtä kevyt eikä paljon tuntunut miltään. Wau, pieni kyynel silmäkulmassa ylitin itseni... ja niin kuin varmaan on sanomattakin selvää, jatkoimme koko tunnin loppuunkin.
Uskomatonta kyllä on se mitä ihmisen omat ajatukset voivat saada aikaan, jäätävän sisäisen kaaoksen.
Hienosti tuo kyllä malttoi ja jaksoi melkein tunnin loppuun asti. Lopetimme  hyvällä fiiliksellä, molemmat ihan likomärkinä hiestä, molemmat aika onnellisena. Mimosan eka estetunti <3

Toisella kertaa ei tarvinnutkaan enää jännittää niin paljon. Satu oli unohtanut juoksuttaa neidin päivällä ja mietin, minkälaisia virtapiikkejä olisi luvassa.
Alkuun neiti esitteli taitojaan mitä oli keksinyt kentällä; esim. ravista yhtäkkiä seis ja samalla vetää pään alas.. Ensimmäisellä kerralla rontti melkein onnistui pudottaa ratsastajansa, toisella kerralla tuli keppiä ja vähän hyppyjä... ;)
Tällä toisella kertaa ei malttanut ihan niin hyvin keskittyä hyppyihin, liekö viime kerralla menneen juoksutuksen ansiosta paremmin.
Hyppäsimme kuitenkin Mimosan ihan ekan radan, jossa oli 4 estettä. Hienosti kyllä meni!
Siitä tulee vielä mainio esteheppa, niin rehellinen on hyppäämään ja selkeästi siitä innostuu ja nauttii.
Ensi viikolla onkin tiedossa koulutunti, jolla testissä itselleni uusi tuttavuus Vertti.
Vielä ei jännitä yhtään, eikä taida alkaa edes....

                                                       Toisen kerran hyppyjä, kaikissa kuvissa C Janina Julin

                                                       Kevehkö etupää...

                                           Jiihaa, nyt on meidän vuoro...

                                                        "Hymyile olet kamerassa, kivaa on"