perjantai 16. lokakuuta 2015

Järkyttävää jännitystä ja ripaus ellei parikin silkkaa kauhua...


Niistä oli yllättäen tehty mun ja Mimosan ensimmäisen yhteisen estetunnin alku...
Jo edellisenä päivänä jännitin, tajusin sen yht´äkkiä. En ole ratsastuksia millään hevosella enää aikoihin jännittänyt juurikaan.
Samaisena päivänä jo mietin, että miten oikein pystyn karkaamaan ja pistämään pään puskaan ja ilmottamaan, etten tulekaan tänään... Nyt jo oikeasti ihmettelin itseäni, mikä hitto vaivaa...
Mimosa, joka on nuoreen ikäänsä nähden käyttäytynyt todella hienosti, eikä pitäisi olla mitään syytä moiseen liki paniikkiin.
Vaikka olisi tehnyt mieli perua tai vaihtaa hevosta tai tai tai... päätin että menemättä en jätä...
Reippaasti lähdin tallille vatsa täynnä sementtiä ja pahaa oloa ym kaikkea psyykkistä oiretta,
mitä ihminen vaan voi itselleen saada aikaan, kun oikein päästää vanhat traumat valloilleen...
Harjasin hevosta, lämpöistä jättiä, joka oli ehkä vähän hämillään minun olotilasta.. Päätin, että menen ja hyppään yhden esteen, enempää ei tarvitse hypätä, ellei siltä tunnu. Sanoin Sadullekin, että nyt on muija ihan kipsissä, ehkäpä tuo olisi huomannut sen sanomattakin..
Mimosa ei monesti malta olla paikallaan, kun mennään selkään, nyt se malttoi odottaa hienosti ja lähdettiin käpsyttelemään kentälle. Yritin hengittää, haukotella ja tehdä kaikkeni, että olisin saanut itseni rauhottumaan ja olemaan tartuttamatta hevoseen omaa tilaani.
Alkaessa ratsastaa ja tehdä annettuja tehtäviä, huomasin itse vähän rauhottuneeni.
Menimme ympyrällä laukkapuomeja jonka perään tehtiin pienempi voltti. Sujui aika kivasti, neiti nuori neiti katsoi eteensä hienosti ja hyppäsi osan kertaa puomin yli, aika kivalta tuntui...
Lopulta se ensimmäinen este oli vuorossa, minipieni pysty.
Minä sain kunnian alottaa, ei enää jännittänyt ihan niin järkyttävästi paitsi askelta ennen hyppyä... ja kas; tadaaa, se oli onnistunut keveä ponnu, kuin kissan loikka, yhtä kevyt eikä paljon tuntunut miltään. Wau, pieni kyynel silmäkulmassa ylitin itseni... ja niin kuin varmaan on sanomattakin selvää, jatkoimme koko tunnin loppuunkin.
Uskomatonta kyllä on se mitä ihmisen omat ajatukset voivat saada aikaan, jäätävän sisäisen kaaoksen.
Hienosti tuo kyllä malttoi ja jaksoi melkein tunnin loppuun asti. Lopetimme  hyvällä fiiliksellä, molemmat ihan likomärkinä hiestä, molemmat aika onnellisena. Mimosan eka estetunti <3

Toisella kertaa ei tarvinnutkaan enää jännittää niin paljon. Satu oli unohtanut juoksuttaa neidin päivällä ja mietin, minkälaisia virtapiikkejä olisi luvassa.
Alkuun neiti esitteli taitojaan mitä oli keksinyt kentällä; esim. ravista yhtäkkiä seis ja samalla vetää pään alas.. Ensimmäisellä kerralla rontti melkein onnistui pudottaa ratsastajansa, toisella kerralla tuli keppiä ja vähän hyppyjä... ;)
Tällä toisella kertaa ei malttanut ihan niin hyvin keskittyä hyppyihin, liekö viime kerralla menneen juoksutuksen ansiosta paremmin.
Hyppäsimme kuitenkin Mimosan ihan ekan radan, jossa oli 4 estettä. Hienosti kyllä meni!
Siitä tulee vielä mainio esteheppa, niin rehellinen on hyppäämään ja selkeästi siitä innostuu ja nauttii.
Ensi viikolla onkin tiedossa koulutunti, jolla testissä itselleni uusi tuttavuus Vertti.
Vielä ei jännitä yhtään, eikä taida alkaa edes....

                                                       Toisen kerran hyppyjä, kaikissa kuvissa C Janina Julin



                                                       Kevehkö etupää...


                                           Jiihaa, nyt on meidän vuoro...


                                                        "Hymyile olet kamerassa, kivaa on"

3 kommenttia:

  1. mimosa osaa kyllä ottaa kameran noilla ilmeillään :D :D

    VastaaPoista
  2. Joo,se on kyllä ihan omaa luokkaansa niissä <3

    VastaaPoista
  3. Joo,se on kyllä ihan omaa luokkaansa niissä <3

    VastaaPoista