tiistai 26. toukokuuta 2015

Pitäisköhän joskus levätä...?!?

... Eipä ole arki moiseen herkkuun tarjonnut mahdollisuutta pitkään aikaan, siis ihan oikeaan lepoon..
Viikonloppuna oli vapaata ja ystävän polttarit. Olen kaasona, joten niiden valmistelussa, toteutuksessa ja loppuhässäköissä hujahti koko viikonloppu. Ihanaa kuitenkin, että palkaksi saatiin tyytyväinen morsian, jolla oli ollut kiva päivä.
Samaisella reissulla lauantaina tuli heitettyä mökkilampeen talviturkki!!!
Oli se vesi vaan kylmää, mutta hyvien löylyjen jälkeen sinne oli mahdollista pulahtaa useampaan otteeseenkin. Kyllä siitä vaan tuli niin hyvä olo.
Eilen olikin sitten onneksi iltavuoro.  Aamupäivä meni pyykätessä ja kotia raivatessa. On pikkuisen jäänyt retuperälle, varsinkin, kun ulkonakin on näin alkukesästä kiitettävästi hommaa ja nurmikko kasvaa kohisten koko ajan.
Tänään pääsin sentään testaamaan uusia ratsastushousuja.
Hyvin tuntuvat istuvan. Koulutunnilla ratsastettiin kulmia ja taivutuksia, oikein kunnon tekemisen meiningillä. Rakastan juuri sitä; kulmien ja pienien yksityiskohtien hiomista hulluuteen asti, kunnes onnistuu. Tilasin myös simputusta... Joko ratsastin vaan hyvin, tai sitten sitä ei ollut kamalasti tarjolla.
 Mortti oli kyllä tänään ihan samalla aaltopituudella, teki, taipui, astui hienosti alle ja istunnalla oli taas kerran makeeta saada homma kulmissa toimimaan. Onnistumisen elämyksiä tuli saatua kyllä, josko kaikki ei mennytkään koko ajan nappiin,mutta silti.
Juteltiinkin vapaankäynnin aikana koulumuuveista ja sanoin, että itselleni nousee älytön rima, minkä ylittämiseen on päästävä... Joskus pääsee, joskus ei, mutta ei se ainakaan yrityksestä kiinni jää... Ja onhan se hyvä, että vuosien päästäkin itseltään vaatii lisää ja lisää. Se kai tämänkin harrastuksen punainen lanka lopulta on. Vaikka välillä voikin maastossa hömpötellä tekemättä oikeen mitään järkevää, muuta kuin nauttia...
Huomenna onkin sitten pitkästä aikaa maastopäivä. Seija lähtee kärryillä kaveriksi.


Tällainen ällötys löytyi myös pihasta ekaa kertaa koko sinä aikana, kun olen talossa asunut... yök, toivottavasti oli vaan ohikulkumatkalla!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti